Kenttäpostia!

Talvisodan tytöt ovat lähteneet rullaamaan mukavasti ja viikot hurahtaneet hurjaa vauhtia työskentelyn parissa. Viimeinen viikko on ollut tahdiltaan tiivis: toistoa toiston perään. Nyt kun repliikit alkaa osata unissaan ja takaperin, olemme keskittyneet hiomaan pieniä yksityiskohtia ja päässeet muutaman kerran ulkonäyttämöllekin. Realistisen näytelmän työstäminen ei ole yhtään sen helpompaa kuin lastennäytelmänkään, pikemminkin päinvastoin. Miten vaikealta välillä tuntuukaan saada tavalliset lauseet elämään. Kuten ohjaajamme eilen meitä muistutteli, lavalle ei saa tulla ”oleskelemaan” vaan kaikella tekemisellä täytyy olla tarkoitus ja lauseiden taustalla ajatus. Tätä saa todellakin välillä muistutella itselleen, kun havahtuu siihen, että seisoskelee lavalla jähmettyneenä ja keskittyy muiden repliikkien sisällön kuuntelemisen sijaan odottelemaan ainoastaan omaa iskuaan… Siinäpä oppimisen paikka! Tänään vuorossa on ensimmäinen ulkonäyttämö-läpimeno puvustuksen kera, tehokas rutistus ennen joululomaa. Loman jälkeen starttaa viimeinen harjoitusviikko ja sitten olemme jälleen ensi-illan kynnyksellä. Jatkis toivottaa lämmintä joulua!

3. jakso polkaistiin

maanantaina käyntiin, eikä pehmeästä laskusta ollut kyllä tietoakaan sillä saimme uuden näyttelijäntyön opettajan, Jyrki Nousiaisen, Jevgeni Haukan rinnalle. Maanantaiaamuna aloitimme Jyrkin tunnit jokaisen omalla henkilökohtaisella tarinalla otsikolla "elämäni järkyttävin hetki". Niinpä niin, siinä meni aamupäivä itkeskellessä muiden koskettaville tapahtumille ja sitten olikin mukava jatkaa akrobatialla, jossa taaskaan ei vältytty haavereilta vaan nyt meillä on yksi kepeillä köpöttelijä ryhmässämme. Myös tanssitunnit jatkuvat tässäkin jaksossa, uuden opettajan vedolla kylläkin. Uusia aineita tuli mukaan laulun, musiikkiteorian ja teatterihistorian muodossa, mutta A-ryhmän harmiksi tämän viikon laulut jäävät väliin itsenäisyyspäivän vuoksi. Mutta onpahan jotain odotettavaa ensi viikolle! Kaiken kaikkiaan syksy on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja nyt alkaa jo vähän surettaa, että vuosi on jo puolessa välissä ja kevät ja lopputyöt tulevat vastaan ennen kuin huomaammekaan. Kukapa olisi uskonut, että muutamassa kuukaudessa voi kokea niin paljon ja elää niin täysillä?