perjantai 1. helmikuuta 2013

Tervehdys ekan kerran tänä vuonna B-ryhmästä!

Kolmas jakso on jo vikaa demoa vaille ohi ja kauhuksemme olemme saaneet todeta, että jo yli puolet kouluvuodesta on käyty. Useimmat meistä alkavat jo miettiä jatkosunnitelmia ja valmistautua TeaKin pääsykokeisiin...Vaikka jotenkin sitä kai toivoisi ettei tämä koulu loppuisi lainkaan! Heti joululoman jälkeen pureuduimme kunnolla monologeihin Jyrkin ohjauksessa ja saimme demotkin tehtyä- pää vesiämpäriin, maailma on valmis ja eikun posottamaan omaa tekstiä. Kaikki onnistuivat ja monet pääsivät jälleen yllättämään itsensä ja muut. Nyt sitten olemmekin jo täyttä vauhtia dialogien kimpussa. Viime viikolla esitimme myös oppejamme akrobatian saralla - ja mitä ei osattu niin se korvattiin hauskalla esiitymisellä. Tosin meidän ryhmästä löytyy sellaisia huimapäitä, että temppujen vaikeudessa ja rohkeudessaa pesimme helposti rakkaan kilpakumppanimme, a-ryhmän. He kyllä olivatkin sittenehkä hivenen taidokkaampia street battle tanssidemotaistelussamme - mutta kaikilla oli kivaa, sehän se on pääasia! Tänään vielä viimeinen Jevgenin näyttelijäntyön demo jonka jälkeen sitten alkaakin uusi ja viimeinen jakso ennen opinnäytetöitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti