perjantai 19. huhtikuuta 2013

Opinnäytetyöjakso on pyörähtänyt käyntiin ja ryhmälläni onkin ollut varsinainen kielikylpy käynnissä, sillä ohjaajaksemme valikoitui amerikkalainen Stephen Morgan-MacKay. Aluksi vieras kieli hieman ujostutti ja jopa hillitsi meitä opiskelijoita, mutta Stephenin mutkaton ja avoin suhtautuminen on pikkuhiljaa vapauttanut koko ryhmää ja englanniksi kommunikoiminen käy jo lähes itsestään. Ainakin itse huomaan jopa ajattelevani englanniksi kotona koulupäivän jälkeen! Näytelmänä meillä on antiikin kreikkalaisen Aristophaneen noin vuonna 400 eaa. kirjoittama farssi Lysistrate, jossa naiset käyvät kapinaan miesten sotapuuhia vastaan. Teksti tuntui aluksi hankalalta, mutta nyt kun olemme päässeet kunnolla vauhtiin fyysisen tekemisen kautta, alkaa jutun juonesta saamaan jo oikein tukevan otteen. Ja tällä viikolla saimme jo puvustuksenkin melkein kuntoon, ensi viikolla onkin siis luvassa ehdat toogabileet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti