Toukokuinen lauantai. Näin pyörähti jälleen lukuvuosi Teatteriopistossa. Tänään vietetään viimeisiä hetkiä opistoporukalla kevätjuhlan muodossa. Kahteen opistovuoteen on mahtunut paljon tiivistä yhdessäolon siivittämää oivaltamista. Peruslinja antoi valmiudet minuuteen ja teatterin maailmaan: ensimmäisenä vuotena opittiin persoonalähtöistä työskentelyä ja hiottiin peruspilareita, joita lähteä jalostamaan omiksi työkaluiksi. Jatkolinja antoi mahdollisuudet laittaa kaikki opit peliin ja raotti teatterimaailman verhoja pala palalta enemmän. Pohdiskeltiin yksi päivä, että oikeastaan vasta nyt jatkolinjalla ollessa on oivaltanut sen, että kaikista tärkeintä on kokonaisuuden kannatteleminen – peruslinjalla ollessa olisi ollut maailmanloppu jos vuorosanat olisivat menneet sekaisin, mutta nyt jatkis-opinnäytteiden myötä on tajunnut, että tärkeintä on pitää tarina ja itsensä kasassa, vaikka lavalla sattuisi mitä suunnitelmiin kuulumatonta. Oivaltamisen ilo. Näiden eväiden kanssa on hyvä lähteä jatkamaan matkaa – kiitos näistä hetkistä Teatteriopisto ja kaikki ne ihmiset, joihin on vuosien aikana saanut tutustua.