Keskiviikkona 22. syyskuuta 2010

Uusi vuosi, uudet peruslinjalaiset ja meillä tietenkin uudet kujeet.
Kolme ja puoli viikkoa takana Suomen Teatteriopistoa ja alkuhämmennyksestä huolimatta innostus on ainakin itselläni edelleen päällimmäisenä olotilana. Tähän mennessä olemme päässeet raapaisemaan pintaa niin improvisaatiosta, näyttelijäntyöstä kuin puhetekniikastakin sekä hikoilemaan miekkailun ja akrobatian tunneilla. Jo tähän mennessä on löytynyt - no, jos ei muuta niin vuosia kadoksissa olleet vatsalihakset.
Veera-myrskyn tavoin ylitsemme pyyhkäissyt flunssa-aalto näkyi merkittävänä miehistökatona tämän viikon alussa ja myös läsnäolijoissa oli aistittavissa lievää alakuloa ja voimattomuutta. Onneksi tänään lähes koko joukko oli kasassa ja pääsimme näkemään videokuvaa viehättävistä äänihuulista. Muutenkin puhetekniikan tunnit resonoivat varsin mallikkaasti. Näyttelijäntyön yksilökohtaukset hakevat vielä(kin) varmuutta ja säkenöiviä ideoita, mutta ajatukset selkiytyivät tänään varmasti kaikilla. Demon mahdollisuus sai ryhmämme kuitenkin lievän pakokauhun valtaan, mutta itse ainakin odotan kovasti maanantaita ja uusia kohtauksia.
Saa nähdä, joko huomenna onnistuisi kärrynpyörä täydellisesti… tuskin, mutta yrityksistä tulee varmasti näyttäviä.

toista viikkoa opinnäytetöiden pyörteessä

Huhuh.. nyt olemme painaneet opinnäytetyötä jo liki kaksi viikkoa ja tahti on ollut tietyissä tilanteissa erittäin verkkainen, mutta kokonaisuudessaan tiivis. Tekstin pitäisi olla päässä ja minulla onkin. Nyt voi tosissaan alkaa keskittyä niihin vastanäyttelijöihin, kun sinne stagelle pääsee. Teatterin maailma ei ole tasapuolinen, joten kaikilla ei todellakaan ole saman suuruusluokan roolit. Eli istumista on ollut ja paljon.

Vuorosanat tosiaan ovat jo hyvin päässä, joten nyt aion keskittyä prosessoimaan entistä paremmin, miten, miksi ja kenelle sanon repliikkini ja miten kannattelen rooliani myös silloin kun olen hiljaa. Työtä on vielä paljon, mutta kyllä tämä tästä. Kaksoismiehitys auttaa omalla tavallaan, kun voi seurata toisen toimia lavalla ja ammentaa siitä omaansa suoritukseensa taas uusia vivahteita.

Porskutamme siis kunnianhimoisesti kohti esityksiä.

Opinnäytetöiden kimppuuun!

Aprillipäivän aamuna aloimme kunnianhimoisesti pakertamaan kolmea ensimmäistä opinnäytetyö-näytelmämme kohtausta. Ja mikä aloitus! Vaikka itse en päässytkään stagelle käymään läpi kohtauksiani, olin vaikuttunut siitä, että torstaina tahkonneet tyypit olivat opetelleet jo vuorosanansa. Suorastaan räjähtävä lähtö tähän lähes neljän viikon urakkaan. Kuiskaajia ei tarvittu kuin muutamissa kohdissa ja nekin vasta iltapäivällä kun väsymys alkoi vallata ahkerat harjoittelijat. Alkuviikon lukuharjoituksista siirryttiin siis hyvin mutkattomasti varsinaisiin harjoituksiin. Vaikka olemmekin vasta alussa, on huikaisevaa nähdä jo pieniä väläyksiä hahmoista, kuinka se ryhmätoveri muuttuukin hetkessä roolihahmokseen. Se on sitä teatterin "taikaa" eli helkkarinmoisen harjoittelun ja työnteon tulos. Itse ainakin sain tästä sähköistä pontta laittaa itseni likoon tässä hommassa. Haasteellista se varmasti tulee olemaan, mutta luovuttaminen ei tule kysymykseenkään. Pääsiäistä on mukava viettää repliikkejä opetellessa. Uusi ryhmäkin tuntuu toimivalta, vaikka yhteinen aprillipilamme olikin lähes "epic fail" :D

Fiilikset ovat siis korkealla ja tähtäimessäni on käyttää kaikkea mahdollista tänä vuonna oppimaani kasatessani hahmoani. Kaksoismiehityksen ansiosta pääseen seuraamaan hahmon elämää ja asemia myös katsomon puolelta, mikä todennäköisesti auttanee tässä prosessissa.

viimeiset demot tälle lukuvuodelle

Päivä lähti käyntiin viimeisellä tanssitunnilla, mutta haikeus ei ehtinyt tunnilla iskeä sillä keskityimme intensiivisesti hiomaan demo-koreografiaamme perjantaita varten. On suorastaan hämmästyttävää, miten lyhyessä ajassa olemme ehtineet omaksumaan kuviot ja muuvit yhdeksi upeaksi kokonaisuudeksi. Tai siis tämä on vain minun mielipiteeni, mutta tanssidemomme tulee olemaan koskettava. Opetus on ollut erittäin laadukasta ja kurinalaista, mikä tällä alalla on välttämättömyys. Pitää tehdä täysillä ja antaa kaikkensa. Armoa ei anneta.

Iltapäivällä olikin sitten vuorossa vihonviimeinen näyttelijäntyön demo part one, huomenna part two. Itse esiinnyin tänään. Harjoittelut oli nyt harjoiteltu ja ennen demoa tsekkasimme miten vaihdot tehdään. H-hetki ei kuitenkaan koittanut yhtään liian varhain. Ryhmäni esiintymisvuoron kohdalla minulla oli tunne: "Sinne!" Ei paniikkia, ei jännitystä, vain tunne, että tuonne menen ja hoidan hommani. Ja niinhän se menikin, muilla myös. Vaikka olimme jauhaneet ja jauhaneet noita pienen pienen pikkiriikkisiä kohtauksia monen viikon ajan, näyttämöllä ne nousivat aivan uudelle tasolle. Kaaoksen sietokyvyn kautta voittoon! Perjantaina jakso päättyy ja ryhmämme pistetään sekaisin. Hieman tulee suru puseroon, mutta that's is life, täytyy vain jatkaa eteen päin, ja tarttua uusiin haasteisiin eli opinnäytetöihin.

totutuista kohti uusia tuulia

Hmm, tavallaan haikeissa meiningeissä mennään. Tämän viikon jälkeen alkaa opinnäytetyöt, joten perusopetus loppuu ja ryhmät hajotetaan. Ikävä tulee omaa ryhmää, niin tiiviksihän tuo on käynyt ja hyviä ystäviä tullut, mutta onhan tämä näitä juttuja että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Sitäpaitsi, oon tosi innoissani opinnäytetyöstä. Pidettiin siitä aamulla palaveri, vaikuttaa niin mielenkiintoiselta tuo tapa tehä se ja pursuilen ideoita. Kiva lavallekin päästä pitkästä aikaa.
Palaverin jälkeen käytiin ihan perusjuttuja läpi. Oli oikein mukavaa palata perusasioihin ja huomasi kuinka paljon kehitystä on tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi tehtiin noita. Paljon helpommin saa sen tunteen haettua ja paljon helpommin päästettyä siitä irti. Saatiin lisäksi antaa vähän palautetta mitä ollaan tykätty ja mitä voisi parantaa.
Lopuksi olikin toistaiseksi viimeinen akrobatiatunti. Tehtiin siitä pieni esitys sen kunniaksi opettajalle.
On kyllä kova into jatkaa noita hommia itsenäisesti. Nyt kun on saanut vahvan pohjan alle, niin ei todellakaan halua kadottaa sitä.