Eilisen aivan mielettömän hyvin onnistuneen improdemon jälkeen (josta suurkiitos kaikille mukana olleille, olitte fantastisia, ja opettajallemme Johannalle) olikin mukava aloittaa päivä seuraavan demon valmisteluilla. Tanssidemo alkaa painaa päälle, ja tänään oli vuorossa viimesilaukset kuvioihin ja liikkeisiin. Perjantaina onkin sitten vuorossa epävirallinen kenraali, ja itse esitys on sitten Razzmatazzin joulujuhlassa 7.12. Itselleni tuttuun tapaan palaset loksahtivat taas paikoilleen omalta kohdalta vasta näin viimeisessä harjoituksessa, ja aina se on yhtä ihmeellinen tunne kun viimein saa sen "maailmansa valmiiksi", olipa se sitten vaikka tanssissa. Ikävä jättää jäähyväiset energiselle ja positiiviselle opettajallemme, Matille, joka sai jopa pitkäaikaisen tanssiskeptikon pään käännettyä. Kenen tunneilla nyt voi käydä avartavia ja antoisia keskusteluja esittävästä taiteesta ja sen olemuksesta?
Näyttelijäntyössä Jevgenin kanssa olemme puolestaan käsitelleet konflikteja, agressioita ja pakkomielteitä, niin näyttämöllä, kuin välillä näyttämön ulkopuolellakin. Tästäkin on tulossa demo nyt perjantaina, jossa sitten esittelemme valikoiman oppilaiden taiteellisia näkemyksiä asiasta. Ihmismieli on melkoinen aarreaitta, varsinkin näyttelijäntyön kannalta, ja on mielenkiintoista katsoa miten hyvinkin erilaisilla tavoilla ihmiset lähestyvät tällaisiakin vaikeita, ja välillä raskaitakin, aiheita. Ja onpa kuuleman mukaan tunneilla muutaman kerran jopa pelästytetty katsojatkin aivan oikeasti. Ehkäpä olen piilo-Turkkalainen, sillä itselleni moisen aitouden asteen saavuttaminen on hyvinkin tyydyttävä, jopa katarsinen, kokemus, joskin myös hyvin raskas ja kuluttava kohtauksen osapuolille. Mutta, jotta voi saada jotain aikaiseksi, on myös annettava paljon itsestään. Minustako näyttelijä? Ehkä, ehkä vielä on toivoa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti