keskiviikko 19. syyskuuta 2012

A-ryhmän alkuviikot

Ainakin omalta osaltani voin sanoa, että koskaan aikaisemmin en ole ollut yhtä innoissani koulun alkamisesta ja uskon, että luokkatoverinikin yhtyvät mielipiteeseeni. Kaikki tuntuvat olevan erittäin motivoituneita ja onnellisia siitä, että ovat päässeet aloittamaan tämän varmasti ikimuistoisen vuoden. Ryhmämme koostuu reilu kolmekymppisistä juuri 19 vuotta täyttäneisiin, mutta ikäeroja ei edes muista sillä ryhmässämme vallitsee avoin ilmapiiri ja loistava me-henki. On uskomatonta seurata kuinka ihmiset, jotka eivät ole ikinä ennen tehneet improvisaatiota, heittäytyvät sata lasissa tilanteisiin ja muut tukevat heitä. Improvisaation lisäksi ensimmäisen jaksoon kuuluvat miekkailu, fyysinen teatteri ja Jevgeni Haukan näyttelijäntyön tunnit. Fyysisen teatterin tunneilla haemme "juuriamme" ja kosketusta oman kehomme eri osiin. Olemme saaneet myös raikuvia nauruja aikaiseksi muun muassa matkimalla toistemme luontaisia kävelytyylejä. Fyysinen teatteri havahduttaa meidät pohtimaan sitä, kuinka keho ja sen liikkeet vaikuttavat esimerkiksi hahmon rakentumiseen. Miekkailussa treenaamme vanhan tyylin hyökkäys- ja torjuntaliikkeitä, jotka on tärkeä hallita täydellisesti varpaista sormenpäihin ja luoda samalla aito tappamisen meininki. Tämän lajin rankkuus yllätti varmasti monet! Näyttelijäntyön tunnit ovat olleet mielestäni haastavimpia, toistaiseksi olemme keskustelleet paljon näyttelijälle tärkeistä ominaisuuksista ja apukeinoista, mutta paljon on vielä asioita, jotka kaipaavat lisäpohdintaa ja ajatustyötä. Nämä tunnit ovat mukavaa vastapainoa muille tunneille ja suo siis pienen lepotauon keholle, mutta ei mielelle. Koulun fyysinen ja henkinen rankkuus on saattanut yllättää monet ja tauoilla kuuleekin usein puhuttavan siitä, kuinka ihmiset ovat olleet ihan loppu koulupäivän päätyttyä. Onneksi joka syksyinen flunssa-aalto alkaa pikkuhiljaa helpottaa ja porukka pääsee täysillä opin syrjästä kiinni ja kohti uusia haasteita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti