keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ensimmäinen jakso

lähenee loppuaan ja myöskin ensimmäiset demot ovat siis edessä. Olemme innolla luoneet omia tappelukohtauksia miekkailun saralta ja luvassa on myöskin muutamia esityksiä näyttelijäntyön tunneilta, joilla olemme kirjoittaneet lyhyitä kohtauksia toisillemme. Suuria tunteita on käyty läpi kun fyysiseen tekemiseen uppoutunut henkilö kokee jotakin odottamatonta ja mullistavaa. On uskomatonta huomata kuinka lahjakkaita ihmisiä ryhmäämme on löytynyt! Monesti katsojat ovat pidättäneet hengitystään ja jopa itkeneet mukana. Nyt kun alkuinnostus ja -hösellys alkaa laantua, on mielenkiintoista huomata muutoksia ihmisissä, jotkut tulevat ulos suojakuorestaan, toiset taasen rauhoittuvat. Omalla kohdallani on ollut ihanaa havaita muurien sortumista ja heittäymiskyvyn parantumista. Viime aikoina on tapahtunut monta ahaa-elämystä ja olen myös oppinut yhdistelemään eri tunneilta saatua oppia. Kaksi viikkoa vielä rutistusta ensimmäisen jakson kimpussa ennen syyslomaa. Oi oi, kuinka sitä malttaa pysyä pois koululta kokonaisen viikon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti