perjantai 22. maaliskuuta 2013

4. jakso lähenee loppuaan ja ensi viikolla koittaakin tiukat paikat, kun sekä Jyrkin että Emilian näyttelijäntyön, laulun ja improvisaation demot koittavat. Jyrkin kanssa olemme edelleen prosessoineet itse valitsemiamme dialogeja ja osalla on myös monologi työstettävänään. Dialogien kanssa emme ole välttyneet draamalta; parit ovat vaihtuneet ja jopa hylänneet toisiaan, tekstejä on vaihdettu ja osalla muuten vain on maailma hukassa. Luotan kuitenkin vahvasti siihen, että demon koittaessa jokainen onnistuu ja saamme jälleen nauttia huikeista esityksistä. TeaKin pääsykokeisiin valmistaujilla on ainutlaatuinen tilaisuus saada monologistaan kommentteja ja ohjausta pitkän teatteriuran tehneeltä konkarilta. Emilian tunneilla olemme työstäneet kolmea Emilian valitsemaa kohtausta ja siellä olemmekin edenneet huomattavasti pienemmällä hässäkällä, jokainen tietää roolinsa ja opeteltavat replat. Poissaoloja vain on harmillisen paljon kertynyt keväälle, mutta loppujen lopuksi lähes jokainen sai roolin esitettäväksi demoa varten. Sääli että joudumme luopumaan Emiliasta opettaja jo nyt, olisimme mieluusti nauttineet hänen opetuksestaan ja ohjauksestaan vielä pidempäänkin. Improvisaation tunneilla olemme jatkaneet erilaisten tekniikoiden parissa ja jopa piintynyt impron inhoaja on löytänyt sen viehätyksen ja innostunut lajista. Myös Johannan avautumispiiriä tulee kova ikävä jakson loputtua! Laulustakin joudumme demoamaan ja kolme kappaletta olisi opeteltava, onneksi harjoituksemme ovat sujuneet hyvin, joten luottavaisin mielin suuntaamme myös tätä haastetta kohden. Puhetekniikka onkin ainoa aineemme josta demoa ei tehdä. Tässä jaksossa olemme työskennelleet pienryhmissä, yksi ryhmä on Hannan kanssa saamassa teho-opetusta ja loput ovat työskennelleet itsenäisesti aina yhden ryhmän johdolla. Tässä järjestelyssä on sekä hyvät että huonot puolensa, Hannan kanssa työskennellessä on saanut hyviä henkilökohtaisia vinkkejä, mutta isommassa porukassa ollessa on riippunut hyvin paljon vetoryhmästä, kuinka paljon tunnista saa irti. Joillakin tunneilla aikaa on kulunut turhaan häsläämiseen ja toisilla on vaikeuksia ottaa vastaan ryhmäläisensä "opetusta". Mutta kuten kaikessa täällä koulussa, on tässäkin kyse siitä, kuinka paljon itse osaa ja pystyy ottamaan vastaan asioita. Mitään täällä ei valmiiksi kenenkään päähän taota tai tehdä, jokaisen on ihan itse otettava kaikki se irti mitä täältä on tullut hakemaan. Paitsi näyttelijäntyön opetusta niin koulu on hyvin pitkälle myös asennekasvatusta, kuinka toimitaan ryhmässä ja kunnioitetaan toisia. Meitä myös salakavalasti valmennetaan tulevaan mahdolliseen uraan ja elämään ylipäänsä. Se on sitten jokaisen oma valinta, kuinka näitä neuvoja ja oppeja hyödyntää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti