perjantai 8. maaliskuuta 2013

Tervehdys B-ryhmästä! Aurinko on vihdoin alkanut paistaa ja viimeisiä viikkoja viedään ennen uusia ryhmäjakoja opinnäytetöitä varten. Hiihtolomalta palannut porukka on selkeästi saanut uuden draivin päälle ja Jyrkin tunneille satelee uusia dialogeja ja monologeja. Luvassa siis monipuolinen ja värikäs demo parin viikon kuluttua. Emilian kanssa harjoittelemme useamman henkilön kohtauksia ja se onkin yllättävän haastavaa. On ihan eri juttu tehdä dialogian parin kanssa kuin että lavalla on 7-8 ihmistä yhtäaikaa. Tällä hetkellä työstämme pätkiä näytelmästä "Yksi lensi yli käenpesän", jossa suurin osa näyttelee mielisairaita - hauskaa. Improilut jatkuvat taas ja Johanna on opettanut meille uusia erilaisia improtekniikoita. Näillä tunneilla on aina kivaa, kunhan vaan kaikki jaksavat keskittyä työntekoon... Puhetekniikassa olemme vaihteeksi itse olleet toistemme opettajia. Hanna on antanut pienryhmissä yksilöllisempää opetusta ja samaan aikaan muun ryhmän opetusvastuu on ollut kanssaopiskelijoilla. Joka perjantainen dramaturgia jakaa mielipiteitä - minä nautin siitä kun saamme vaihteeksi itsekin kirjoittaa ja modernisoida näytelmiä, mutta suuri joukko ei kylläkään välittäisi moisesta lainkaan..lienee kuitenkin hyödyllistä näyttelijäurallamme?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti