torstai 25. helmikuuta 2010

Tiistain 23.2.10 tunneilta.

Koko päivä näyttelijäntyötä. Eri opettajien kurssit tosin. Aamulla tehtiin ensimmäisenä kohtauksia. Samalla tyylillä kuin aiemminkin: kaikille sama teksti ja kaikki tekee siitä oman tulkintansa, joka esitetään, ja sitten sitä asetelmaa muutetaan. Esimerkiksi mun parin kanssa tehtiin vakava versio jossa toinen sai vahingossa tietää olevansa adoptoitu ja oli vihainen siitä, mutta seuraavaksi meidän pitikin kääntää se niin että kaikki mitä sanotaan on meidän mielestä aivan älyttömän hauskaa. Sovittiin sitten niin että se adoptoitu ei ollut ikinä tykännyt perheestään ja oli aina toivonut ettei oikeasti kuuluisi siihen, joten meitä siinä sitten naurattaisi se koko tilanteen uskomattomuus. Oli aika hauskaa, sainpahan nauraa ainakin kunnolla. Ihme kyllä se tuntui helpolta, vaikka aiemmin hysteerinen nauraminen ilman oikeaa syytä on tuntunut vähän vaikeammalta. Hienoa nähdä taas että kehitystä on tapahtunut, onnistumisen tunteet on kivoja. Lisäksi oli kyllä hauska nähdä kuinka erilaisia tulkintoja samasta tekstistä voi saada, tuossakin oli joku pari keksinyt olevansa sodassa loukkaantuneena ja joku avioeroa vähän väkivaltaisestikin hakemassa. Eikä kuitenkaan mikään tuntunut tuulesta temmatulta.
Iltapäivällä käytiinkin seuraavan demon tekstejä läpi, niillä on vähän kiire. On vähän paineita ihmisillä kun saa nyt tosiaan itse valita tekeekö dialogin, monologin vai runon ja demo on tosiaan kahden viikon päästä. Itelläkin hiukan epäröintiä omassa tekstissä, kun se tuntuu välillä vähän tekotaiteelliselta. No, kyllä homma järjestyy, varmasti hyvä demo tulossa kaikkien osalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti