torstai 7. huhtikuuta 2011

Keskiviikkona 6.4.2011

Opinnäytetyön valmistaminen on nyt alkanut, ja töitä riittää. Taiteilijaelämä kun on jatkuvaa vuoristorataa, niin tänään oli yksi niistä päivistä, kun jyrkkä alamäki sai otteen tästä opiskelijasta. Seitemälletoista ihmiselle noin 20 neliön kokoinen harjoitustila on hiukan liian pieni, ja tunneilla tulee tuskaisen kuuma. Hyvä, ettei joku kohta pyörry tunneilla! Uuden ohjaajan tapoihin on vielä totuttelemista, ja roolijako ei aivan mennyt niin kuin oli luvattu. Eipä sillä, etteikö jokainen repliikki ja rooli olisi yhtä tärkeä. Kun toinen ryhmä kirjoittaa itse näytelmänsä, me riepottelemme Shakespearen Romeota ja Juliaa. Loistava teksti sinänsä, mutta kun käsikirjoitus on lyhennetty kuuteen sivuun, jää yhdelle ihmiselle kovin vähän sanottavaa. Vaikka en tiedä, onko sillä niin suurta merkitystä loppujen lopuksi. Kaikki saavat kyllä töitä riittävästi, näytelmässä ei ole ainakaan yhtään turhaa vuorosanaa. Tässä alkuvaiheessa on turha spekuloida, millainen näytelmästä sitten loppujen lopuksi tulee, hyvä toivottavasti. Koreografiat tehdään itse, niitä ei ole vielä saatu edes alulle. Onneksi ne tehdään yhdessä, ettei homma jää yhden ihmisen harteille. Itse en ainakaan niin taitava ole, että osaisin tehdä toimivat ja oikeanlaiset koreografiat näytelmän kahteen tanssiin. Yksi laulukin näytelmässä on, ja sen harjoittelu jää meidän omille harteillemme. Kokeilimme laulua jo muutaman kerran yhdessä, ja se kuulosti mielestäni lupaavalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti