tiistai 16. maaliskuuta 2010

Maanantai 15.3.2010

Tänään pääsimme työstämään ensi viikon demotekstejämme oikein urakalla, sillä koko päivä oli näyttelijäntyötä, eri opettajien johdolla, mutta teksti pysyi samana. Aamupäivä meni pitkälti itsenäisesti työskennellen ja tekstiä opetellen, sillä 2/5 ryhmästämme oli poissa sairastapauksien takia. Poissaolot ovat aina valitettavia, mutta kun niin käy, ei auta muu kuin tehdä kaikki se, mihin kasassa olevalla porukalla kykenee. Tulevat opiskelijat, älkää olko poissa koulusta. Suomen Teatteriopisto on kuitenkin maksullinen koulu, joten ottakaa ilo ja oppi irti koko rahan edestä. Sairaana ei tietenkään saa tulla, mutta muistakaa että poissaolonne vaikuttavat myös toisiin opiskelijoihin. Pienoisen moraalisaarnan jälkeen voinenkin jatkaa itse aiheesta..
Tekstien työstäminen on mielenkiintoista ja toisinaan hermoja raastavaa. Heti kun alkaa olla valmis, kaikki hajotetaan. Tosin oman ryhmäni kanssa emme ole vielä päässeet lähellekään tätä "valmis" vaihetta, mutta onneksi tänään tapahtui huomattavaa edistystä. Tekstimme alkaa saada muotoa ja hahmot elämää. Tässä vaiheessa vuotta ja varsinkin nyt, kun demoon on vajaa kaksi viikkoa, itsenäinen työskentely on erityisen tärkeää. Pitää lukea tekstiä päähän ja samalla kehitellä ajatuksia ohjaajalle tarjottavaksi. Iltapäivä kului mielenkiintoisissa merkeissä, sillä siinä kohtaukset pilkottiin pienen pieniin osiin ja keskityttiin myös yksityiskohtiin ja niiden perusteisiin. Jaksan aina hämmästellä miten tarkasti joka ikinen yksityiskohta hiotaan.
En malta odottaa huomista, että pääsemme taas treenaamaan lisää yhdessä, enkä varsinkaan malta odottaa ensi viikkoa, jolloin pääsen näkemään muidenkin kohtaukset. Omankin kohtauksen muotoutumista lopulliseen muotoonsa odotan innolla. "SINNE!" tähdätään ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti