Torstaiaamuna suunta otettiin komediateatterin sijaan jälleen HipHopHouselle, ja luvassa oli uudet treffit viime viikon tuttavuuden Reggaetonin kanssa. Tanssinopettajien kiireiden vuoksi tämä jakso ei ollutkaan kokonaan modernia tanssia, vaan pääsimme uppoutumaan kuumiin rytmeihin, hyvään fiilikseen ja ratkiriemukkaisiin syväkyykkyihin ja niiden saloihin. Harvoin on aamulla väki ollut niin pirteää ja energistä kuin nyt! Vaikka olen nauttinut contemporary jazzin ja nykytanssin tunneista paljon - onhan se "oma lajini" mitä muutenkin treenaan, oli tämä energiapurkaus aivan omaa luokkaansa, kun sai päästää kehon liikkumaan aivan eri tavalla kuin yleensä. Yllätyksekseni oli luvassa todella reggaetonin tekniikan opettelua, enkö siis saakaan pyöritellä rytmipakaroitani juuri niinkuin haluan?! Oikea "rytkytystekniikka" mahdollistaa kuitenkin suuret ja rennot liikkeet, joita tehdessä ei kuitenkaan polvet mene sijoiltaan taikka lihakset revähdä. Muuten se olisi hyvinkin mahdollista, sen verran hurjia liikeratoja käydään kiivaassa tahdissa. Tänään olimme jo kuitenkin niin taitavia ghettomamoja ja sutkeja kolleja, että siirryimme alun tekniikkaosiosta ja lämmittelyistä juoniskelemaan demokoreografiaamme, ja voin luvata, siitä tulee kuumaakin kuumempi nauruhermojenkutkuttelupaketti joka ei jätä ketään kylmäksi!! Jee! Sinne!
Kuumista latinorytmeistä siirryimme näyttelijäntyön tunneille ja kohtausharjoittelun pariin. Aluksi nopeasti liikkeellelähtenyt kohtauksemme kaipasi kepeyttä ja irrottelua, mikä hiomisen ja ehkä liiankin syvällisen ja pitkälleviedyn ajattelun seurauksena oli päässyt unohtumaan, ja huvittava kanalaumamme olikin siirtynyt hervantalaiseen yksiöön elämään työttömän yksinhuoltajan arkea. Tärkeää, mielenkiintoista ja ehkä jossain määrin kantaaottavaakin joissain puitteissa, mutta meidän tekstillämme varustettuna kuulemma "ranteet auki haarukalla"- tunnelmaa. Päätimme siis palata lähemmäs lähtöruutua, ja ihana ohjaajamme käski meidän vetää kohtauksen läpi kokonaan ilman sanoja, vain liikkeen keinoin. Sykkeen noustessa myös suupielet kääntyivät hiljalleen hymyyn. Ehkä tästä sittenkin tulee vielä jotain, vaikka hetken aikaa tuntui jo todella epätoivoiselta. On käsittämätöntä, kuinka pienestä kohtauksen onnistuminen onkaan kiinni! Vaikka teksti on sama, asemoinnit samoja, rytmi sama, mutta joku tietty perusvire on lipsahtanut "väärään" suuntaan, on lopputulos täysin eri. Miten palata vanhaan riemuun säilyttäen samalla uudet, tärkeät opitut ja löydetyt asiat?
Tässäpä tehtävä, aikaa ensi keskiviikkoon tai torstaihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti