tiistai 23. marraskuuta 2010

Maanantaina 22.11.2010

Jyrki herätteli meidät taas tähän todellisuuteen, ja työstimme tehokkaasti monologeja. Turinat polveilivat hyvinkin mielenkiintoisiin keskusteluihin kaiken maailman asioista, välillä jopa poikettiin hieman aiheestakin. Nautin suunnattomasti Jyrkin tunneista, ja tästä prosessista. Jokaisella ryhmäläisellä on hyvä, toimiva teksti, nyt on aika opetella oma teksti ulkoa. Ettei mene vain lukemiseksi, jotta jotain voi alkaa tapahtua. On kytkettävä itsensä siihen luovaan tilaan, jossa ei ole pelkoa, ja jossa tekstin prosessointi onnistuu parhaiten. Tänään siis mietimme, miten toisen kirjoittama teksti sytytetään. Näytellä ei tarvitse, täytyy vain antaa itselleen mahdollisuus sisäiseen liikehdintään. Saattaa kuulostaa hieman vakavalta, mutta tekstin prosessointi on kaikkea muuta kuin epämielenkiintoista.

Akrobatiassa edistyimme kukin omalla tahdon voimallamme, itse jaksoin taas ihan hyvin pienestä nuhasta huolimatta. Tärkeintä on oppia tekemään liikkeet oikein, ja sitten toistaa niitä mahdollisimman monta kertaa. Trampoliinillekin päästiin taas, tällä kertaa voltin ja flikin merkeissä. Ensi viikolla onkin jo viimeinen kerta tämäntyyppistä harjoittelua, sillä ensi jaksossa aletaan harjoitella pari- ja ryhmäakrobatiaa. Saimme tänään jo esimakua tulevasta hupaisalla lämmittelyharjoituksella, joten akrobatiasta taitaa tulla entistäkin hauskempaa ensi jaksossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti