maanantai 29. marraskuuta 2010

Maanantaina 29.11.2010

Jyrkin kanssa monologit alkavat löytää muotojaan, ja jokaisella on oivat edellytykset syöksyä prosessiin, jossa ei tunneta pelkoa, ja jossa kaikki on sallittua. Rankkoja tarinoita, suuria tunteita ja voitonriemua tiedossa. Onneksi tekstien kanssa ei ole siinä mielessä kiire, että ne pitäisi ennen joulua esittää. Jokainen saa rauhassa prosessoida, vaikkakin tekstin ulkoa muistaminen helpottaa suuresti. Ilmaisu tulee Jyrkin mukaan ilmaiseksi, kun näyttelijä antautuu prosessille. Ihmisen sisällä on siis tapahduttava koko ajan liikehdintää. Näytellä ei edelleenkään saa, vaan olla ihan normaalisti ja antaa tunnemuistin ja ajatustenjuoksun tehdä tehtävänsä. Loppujen lopuksi yksinkertaista, mutta harjoitellessa todella haastavaa! Itselle ainakin on vaikeaa antaa vaan mennä, ja unohtaa tietynlainen kontrollointi. Järkeä ei saa menettää, mutta antautua täytyy.

Akrobatiassa ahersimme yksin tehtäviä juttuja nyt viimeistä kertaa. Vähäisten läsnäolijoiden vuoksi saimme hyppiä isolla trampoliinilla puoli tuntia! Opettajan ohjeistuksella onnistuin minäkin tekemään voltin trampoliinilta, vaikkakin onnistuminen jäi vain pariin kertaan. Silti on aina yhtä makea fiilis, kun tekee jotain oikein. Arabialaista ja flikkiä harjoiteltiin omatoimisesti vaihtelevalla menestyksellä. Lopuksi tehtiin lihaskuntotreeniä parin kanssa, ja sen jälkeen venytykset.
Tekipäs taas hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti